1.4 Pariisi – Takaisin kotona

Pari päivää jäi lopusta väliin. Maanantai-illalla ei enää jaksanut kirjoitella blogiin ja tiistai-ilta menikin matkustaessa. Kotona perillä yöllä klo 03.00. Yllättävän helppoa Frankfurtin kautta lentäminen. Mutta mitä maanantaina tapahtui? Ei mitään erikoista. Aamulla Lafayetteen katsomaan ostoksia. Yllättäen kauppakassi oli ulos tullessa tyhjä. Lieneekö hinnoilla jotain tekemistä asian kanssa. Matka jatkui Les Halles – St. Estauche – Tuilliersin puisto – Concorden aukio. Loppuilta menikin istuessa St. Germainin Brassereissa St. Sulpicen ympäristössä. Hieno aurinkoinen päivä.

Tiistaina oli enemmän yritystä ostosten suhteen mutta hieman vaatimattomaksi jäi saalis tälläkin kertaa. Olisi pitänyt heti reissun alussa älytä mennä ns. katumarkkinoille. Pikkuliikkeet eivät olleet oikein meidän ”juttu”. Päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin. Aluksi Rebubliquen aukiolle josta pikku hiljaa kävellen Rue de Templeä pitkin keskustaan (Hotel de Villelle). Lopulta kävellen Il de Citen läpi ja Latinalaisten aluetta mutkitellen hotellille. Hiljalleen olikin aika siirtyä kentälle josta kotiin. Parasta reissuissa on aina matkalla lähtö mutta maistuu se kotiinkin paluu. TODELLA hyvä ja onnistunut reissu jälleen kerran!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 × three =