11-13.6 Bali – Seminiyak

13.6 Bali. Täällä möllötelty nyt muutama päivä. Ollaan toki käyty täällä n. 5 kertaa mutta aina vain parin yön pysähdyksillä. Ehkä joskus maksimissaan kolme. Nyt ajateltiin että ollaan kerrankin pidempään ja koitetaan hieman saada selvyyttä, mitä Bali oikeastaan on. Kutalta käsinhän tämä näkökulma on aina monen mielestä hieman ristiriitainen. Se ollaan nähty, ja ei siinäkään mitää vikaa meille ollut, vaikka kaikki täällä käyneet aina sitä haukkuvatkin. Balihan on australiasten Kanarian saaret. Jos näin on, niin mieluummin silti täällä, kuin Kanarialla. (Vaikkei siellä olla koskaan käytykään).

Tarkoitus oli tosiaan saarien jälkeen ottaa joku kiva Villa ja nauttia täällä olosta, samalla tutkien aluetta. Tänään pe 13.6 oli tämän suhteen varsin hyvä päivä. Polkypyörät alle ja päiväksi aluetta kiertämään. Koko päivähän siinä meni. Seminiyak – Legian – Kuta ja shoppauskujia pitkin takaisin. Matkaa tuli ehkä n. 8 kilometria ja ajallisesti meni koko päivä. Leppoisaa fillaroida sen sijaan että pitäisi skoottereilla päristellä. Kunto kasvaa samalla.

Nykyinen majapaikka Villa Alex Seminiykilla on varsin odotusten mukainen. Haluttiin perinteisen hotellin sijasta oma yksityinen huvila huvituksien kera. Suomesta tehdyn esityön pohjalta tämmöinen löytyi ja paikan päälläkään valinta ei osoittautunut pettymykseksi. Ihmettelivät vaan täällä, että miksi olimme kahdestaan varanneet 4 hengen villan? Vastaus oli, että halusimme tilaa ja ei muita asukkaita häiriöksi. Toive toteutui. Kustannus viideltä yötä n. 850€ eli ihan kohtuullinen tästä. Kerrankin voi sovitella heräämisen suhteessa aamiaiseen. Kokki tulee tekemään ruuan siihen kellon aikaan kuin ollaan edellisenä iltana sovittu. Ainoa ongelma on, että mitä herkullisempaa aamiaista haluat, sitä enemmän tarvikkeita pitää ostaa tai ”ostattuttaa” jääkaappiin.

Eli varsin leppoisaa olemista täällä tällä puolella palloa. Eilinen meni pelkästään altaasta, leikkikaluista ja auringosta nauttien. Tänään oli fillariretki ja huomenna ehkä taas allasalueella auringon kanssa kilpasilla leikkien. Vika päivä kahtellaan jotain shoppaamista ja sitten siirtyminen viimeiseen paikkaan.

null
*Kerrankin ensimmmäisenä jossakin. Oma rinkka päällimmäisena matkalla seuraavaan kohteeseen

null
*Ilmasta katsottuna Komodon alue täynnä hienoja autiorantoja ja riutanreunoja

null
*Villa Alex. Oma rauha.

null
null
null
null
*Tunnelmakuvia Balilta

null
null
null
null
null
null
null
null
null
null
null
null
null

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

twenty − one =