Keskiviikko. Pojat saivat vapaapäivän työpaikalta. Tai oikeastaan asia lähti liikenteeseen siitä kun maanantaina siellä käydessäni kysyin huvikseni paikasta nimeltä Pondycherry. Innostuivat heti niin paljon että melkein pakottivat meidät menemään sinne pikimmiten. Eilen pojat sitten soittivat valvojalle ja kysyivät että sopiiko mennä. Vastaus oli perin intialainen ”No problem….you are my friend”. Ovat näköjään päässeet sairaalan atk-osaston sisäpiiriin.
Aamulla ylös ja jännittämään tuleeko taksi sovittuun paikkaan oikeana aikana. Oli meinaan hieman hankaluuksia kertoa Fasttrack kyytikuljetusfirmalle oikea osoite. Varsinkaan kun kukaan ei tätä paikkaa tunnu tietävän ja itsekkään ei osaa oikeaoppisesti sanoa tarkkaa paikkaa. Yllätys oli mukava kun aamulla kyyti odotti pihalla kuten sovittukin.
Aluksi lähdettiin Chennain eteläpuolella olevalle Elliot Beachille. Matkaan meni 1,5 tuntia. Hirveät ruuhkat joka paikassa mutta onneksi meillä oli lehmänhermot ja osa nukkui vielä tietämättä mistään mitään. Siitä sitten ECR:ää (East Coast Road) pitkin Mahabalipuramin kautta Ranskaan. Tai oli vielä osa Ranskaa n. 60 vuotta sitten. Paikasta pitäisi kumminkin löytyä ihan alkuperäisiä ranskalaisia. Tuskin sentään 1600-luvun puolivälistä asti kumminkaan? Kuukausi sitten Pariisissa tuli vastaan Rue de Pondycherry. Ja nyt sitä ollaan sitten täällä. Kohtalo?
Ruokailun ja pienen turistikiertelyn (autossa istuen, ikkuna auki ja valokuva vauhdissa) jälkeen takaisin Chennaihin. Paikkakuntien väli on VAIN 150 km. Mennessä aikaa meni 5 tuntia ja takaisin tullessa 4 tuntia kun ei kierretty paikkoja. Eli ”ei kiire” asennetta ja istumalihaksia tarvitaan. Hauska reissu mutta liikenne oli sanoinkuvaamatonta. Itse ei täällä pystyisi ikinä ajamaan kolaroimatta. Hyvä päivä. Nähtiin hieman erilaista vaikka sade Pondycherryssä yritti pilata meidän tunnelmaa. Ei onnistunut.
*Elliot Beachin keskellä seisoo rauniokasa mutta mikä sen selitys on? Rakennettu 1930-luvulla hollantilaisen merimiehen muistolle joka hukkui yrittäessään pelastaa paikallista hukkumasta. Tuskin muistomerkki itse sankaria paljoa lämmittänyt. Hieno ja arvokas ele silti.
*Rantaa sanotaan alueen hienoimmaksi ja siisteimmäksi. Ainakin nuorison suosiossa kuulemma iltaisin. Olihan se siistimpi mutta ei Perhentian tai Tiomanin beacheihin verrattavissa.
*Erikoisen näköistä matkalla rannikkoa pitkin. Ikään kuin havumetsää mutta palmut sekoittavat mielikuvaa
* Mahabalipuramin kallioon veistettyjä luomuksia. Pitäisi löytyä Unescon maailman perintöluettelosta joten ei ihan turha paikka.
*Aika tekeminen näissä on varmaan ollut. Pystyykö / jaksaako / osaako kukaan enää tehdä samanlaisia tänä päivänä? Vanhimmat 600-luvulta. Voi vaan verrata mitäs meillä ”Suomen alueella” osattiin tuohon aikaan? Chennain naapurista löytyisi muuten Gudiyam luolat. Olleet todistettavasti asuttuja n. 100 000 vuotta sitten. 14 kilometrin kävely keskellä ei-mitään romutti suunnitelmat.
*Vierivät kivethän eivät sammaloidu
*Kuski halusi pitää kahvi- ja tupakkatauon ihan keskellä ei mitään ja lähikoulun ruokatunnin aikaan. Ainakin siltä tuntui kun ympärille katsoi.
*Hyvännäköisiä leipiä naapurikojussa. Kuvasta ei selviä silti ihan kokonaiskuva ympäristöstä miksi testaaminen päätettiin jättää väliin. Mieli olisi tehnyt mutta joku järki sanoi jotain muuta. Varmaan olisivat olleet hyviä
*Saavuttiin Pondycherryyn. Kuskilla ei hajuakaan paikasta. Ajeltiin ympäri Google Earthin ja Gps:avulla ja yritettiin etsiä French Quarter aluetta jotta pääsisi kunnon ranskalaisella aterialle hyvän punaviinin kera. Täällä kuulemma onnistuu. Päädyttiin sitten pakon edestä Pizza Huttiin. Kyllä ainakin Pariisissa pizzaa syödään joten oikeilla jäljillä ollaan.
*Vanhoja rakennuksia ranskalaisalueelta.
*Käytiin testaamamassa paikallinen alko, jonka yhteydessä oli tämä viihtyisä baarin puoli. Varmaan aika ikimuistoisia illanviettoja voisi halutessaan viettää täällä paikallisten kanssa. Kännisen porukan silmät heräsivät horroksesta heti kun avasin aarre-arkkuni eli kameralaukkuni. Kerjääjätkin alkoivat tappelemaan ympärillä koska olivat vahingossa tulleet toistensa reviireille. Turhaan kinastelivat koska kukaan ei saanut mitään muuta kuin ”pääsyn videolle”. Hukkatappelu heille!
Pondycherry on oma osavaltionsa täällä päin historiansa takia. 1954 Intia sai sopimuksella paikan haltuunsa Ranskalta mutta alueelle jäi erikoisoikeudet kuten verovapaus. Eli viina on täällä niin halpaa että ihmiset tulevat hakemaan sitä täältä hieman kauempaakin. Eli ruotsin / vironlaivailmiö toimiin täälläkin. Me ei silti varmaan tällä kertaa eksytty ihan lippulaivamyymälään. Muutamat oluet riittivät ihan hintatason testauksen vuoksi. Hieman halvempaa oli!
*Äkkiä valokuva ja poistuttiin paikalta renkaat savuten pakoon. Ei vaiskaan. Ihan rauhassa olisi voinut ottaa kunnon kuvan kalterialkosta. Turhaan tuli hätiköityä kuten kuvasta näkyy.
*Ranskan itäisellä Rivieralla huono keli tällä kertaa.
*Oltiin kuvaussuojassa samanlaisen katoksen alla…
*Koitin sitten saada autenttista kuvaa paikallisista rannalla viettäjistä sateella. Käry kävi, kuten kuvasta näkyy. Nauruksi meni puolin ja toisin. Itselle myös hieman noloa. Vaikka zoomilla pääseekin kuvaamaan kauas niin valkoinen naama paljastaa aina. Ei ole edes sen vertaa rusketusta saanut.
*Ehkä tästä sitten lähti paikallisilla tytöilläkin idea että aletaanpa kuvailemaan enemmänkin..
*Suolankuivausalueita matkalla takaisinpäin Marakkanamissa. Kuulemma ihan erikoisia tiettynä aikana ja säässä. Nyt vain vauhdissa taksikyydin ikkunasta ja pikkusateessa.
*Ja ilta päättyi Chennain ruuhkiin. Ei tänne ei ihan heti haluaisi takaisin MUTTA 7-14.1.2012 on nyt sitten pakko tultava. Normaali ”visalla” ei kait mahdollista mutta Intia verkosto ilmeisesti tietää keinot.