4.3 Delhi

Alkuillasta saavuttiin tänne Delhiin ja tarkemmin sen eteläiseen osaan Gurgeonin alueelle. Lopuksi ylihuomenna lyhyt matka lentokentälle. Valitettavasti kello sen verran paljon ja aamulla aikainen herätys niin ei jaksanut lähteä lähialuetta tutkimaan. Huomenna sitten Agran jälkeen. Ambiance Mall – sijaitsee suoraan vastapäätä ison kadun toisella puolella. Tämän takia pääsy tuonne ei olekaan toiselta puolelta ihan helppo. Kovasti mainostetaan yhdeksi Delhin parhaimmista ja taannoin Aasian suurimmaksi. Jälkimmäistä taas vaikea uskoa koska kyseisen lauseen kuullut moneen kertaan eri Aasian maissa. Luultavasti kumminkin täynnä länsimaalaista tavaraa. Yritetään joka tapauksessa (pakko) vikana iltana käydä katsomassa. Jospa kuski jättäisi paluumatkalla suoraan tänne hotellin sijasta. Kunhan nyt aluksi istutaan huomenna vähintään 9 tuntia autossa. Luultavasti menee pidempään. Kohteen syytä olla kaiken vaivan arvoinen.

Vielä pari kuvaa eiliseltä

null
*Viljelyssä käytettävä vesi tällä alueella pumpataan muuten 300 m syvyydestä. Eiffeli väärin päin.

null

null
*Delhi – Country Inn Gurgeon. Näkymä ikkunasta. Ei vielä ruuhkaa tiellä.

null
*”Pari” kaistaa alkaa olemaan jo tukossa

null
*ja varmaan tunnelmakin kohdillaan autossa odottavilla

null
*Butter Chicken. Huoneeseen tilaus on mahtava keksintö kun ei tarvitse mennä johonkin alakerran tyhjään ravintolaan tunniksi istumaan. Nyt voi vastaavan ajan tehdä muuta järkevämpää

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *