6.8 Historia Mall – Pierre Loti – Süleymaniye Mosque – Kucukpazar

null
*Päivän teemana oli selvittää mitä tarjottavaa Istanbulilla on Sultanahmetin alueen ulkopuolella. Viime kerrasta Hagia Sofian edessä katukivetyksen alta oli kaivettu esille jotain sinne kuulumatonta. Vastaavanlaisia lienee enemmänkin katukivetyksen alla piilossa.

null
*Hagia Sofia. Ei tarvetta tällä reissulla jonottaa sisälle koska tämä rasti tuli hoidettua viime kerralla. Tosin hauska olisi ollut käydä kuvaamassa jonkun tuntemattomaksi jääneen viikingin riimukirjoituksella toisen kerroksen marmoriin kaivertama ” I was here” teksti. Kirkon pikku erikoisuus josta ei opaskirjat paljoa mainitse.

null
*Matkalla Sarachanen alueella olevalle Historia Mall ostoskeskukselle. Sultanahmetista 5 metropysäkin väliä Yusufpasan pysäkille, muutama sata metriä pohjoiseen kävellen ja olet perillä

null
*Historia Mall. Siisti perusostoskeskus. Hintataso vaatteille halpa. Ihan ok käymisen arvoinen kohde. Hyvä Foodcourt yläkerrassa. Ei silti ihan verrattavissa Aasian megashoppauskeskuksiin.

null
*Taksi alle ja kohti puolen tunnin päässä olevaa Pierre Loti kahvilaa Eyüpin alueella. Kuuluisa näkymistään ja jostain ranskalaisesta täällä asuneesta kirjailijasta. Sivistyksessä ilmeisesti aukko koska koskaan moisesta kuullutkaan.

Matkalla tuli nähtyä myös vanhat kaupungin muurit (Theodosian Walls) Byzantin ajalta jotka menestyksekkäästi suojasivat kaupunkia ja Topkapia mantereen suunnalta tulevilta hyökkäyksiltä yli tuhat vuotta. Kestivät jopa neljännen ristiretken yritykset murtautua kaupunkiin vuonna 1012. Mikään ei ole historiassa ikuista joten lopulta 1453 suojaus antoi periksi ja valta kaupungissa vaihtui. Nykyiset rakenteet eivät ole toki niitä ihan alkuperäisiä vaan jokainen vallanpitäjä jätti oman kädenjälkensä vuorollaan puolustusta parannellessaan.

null
*Näkymää Café Pierre Loti kahvilalta kaupungin suuntaan. Hieno paikka

null
*Näkymää toiseen suuntaan. Täällä saa jonkinlaisen käsityksen kuinka valtava Istanbulin alue todellisuudessa onkaan. Huomionarvoista on pilvenpiirtäjien suuri määrä joka puolella, paitsi ei toki vanhan keskustan alueella.
null

null
*Kahvilan ympäristön rinteillä sijaitsee iso kuvauksellinen hautausmaa – Eyüp Cemetery

null
*Matka jatkui kohti seuraavaa kohdetta eli Süleymaniyen moskeijaa (Süleymaniye Camii). Yksi tärkeimmistä, kaupungin suurin ja ylivoimaisesti parhaimmalla paikalla oleva iso hieno moskeija. Rakennettu 1550 luvulla Sultan Süleymanin toimesta. Nykyinen ulkoasu on tosin restauroinnin perua 1950-luvulta. Korjattavaa ilmeisesti on riittänyt. Muutamat tulipalot, maanjäristykset jne. tekivät vuosisatojen ajan vuorollaan tuhoa. Aivan kuten Hagia Sofiassakin. Oletettavissa on että tämä trendi jatkunee myös tulevaisuudessa.
Hieno puutarha, keidas keskellä Süleymaniyen moskeijaa
null
*Tyylikkäitä hautapaaseja.

null
*Vaikka moskeijat eivät kiinnostaisi pätkääkään, tänne kannattaa silti tulla ihan vain näkymien takia.
null
*Kalligrafiaa parhaimmillaan. Ilmeisesti joku pystyy näitäkin lukemaan ihan ymmärrettävästi, vaikka hieman uskomattomalta tuntuukin

null

null
* Süleymanin ja vaimon Haseki Hürrem Sultanin hauta
null
*Pääsisäänkäynti Süleymanin moskeijaan
null

null

null
*Moskeijan hienoudet nähty ja matka jatkui Kucukpazarin alueen läpi alas rantaan taksinmetsästykseen. Heti moskeijasta poistumisen jälkeen maisemat muuttuivat totaalisesti. Oikoreitin varrelle ilmaantui hieman erilaisempi Istanbul, ei ihan samanlainen kuin postikorttikuvissa. Ränsistyneitä taloja, kapeita kujia, kaatopaikkamaisia roskakeskittymiä jne. Ei ihan sellaista aluetta jolla pimeällä haluaisi seikkailla. Päivänvalossakin siinä ja siinä.

Oikopolku vei kuitenkin lopulta alueelle jolta oli mahdollista yrittää saada taksi. Istanbulin taksit tuntien tiedossa oli haasteellinen homma, yrittää saada rehellisesti hinnoiteltu kyyti. Ihmeiden aika ei ollut ohi sillä yllättäen taksilta kysyttäessä ”How much?” vastaus oli suoraan että ”mittarilla”. Ei tarvinnut tällä kertaa tapella hinnasta vaan päästiinkin ihan normihintaan. Palkitsimme kuskin hyvällä tipillä moisesta ihmeteosta.

null
null
*Hattaroita

null
* Hotel Empress Zoe kuvattuna vastapäiseltä Hotel Alaturkan kattoterassiravintolasta. Nukkuu Prinsessa Ruususen unta köynnösten keskellä.

null
*Annos kahdelle kaikkea mahdollista. Hieman hinnakkaampi 100 liiraa =30€. Yllättäen katutasolla pääsee halvemmalla. Mitä ylemmäs nouset ja paremmat näköalat, kalliimpi hinta. Hotel Alaturk kattoterassi.

null
*Blue Mosque eli Sininen moskeija iltavaloissa

null
* Komeita nämä auringonlaskut täällä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 − fifteen =