Uusi päivä ja aurinkokin suvaitsi lopulta näyttäytyä. Norjassa tämä ilmiö on aina hieman sattumanvarainen. Matka jatkui tietä nro. 40 kohti Geiloa. Alku meni jokilaaksoa seuraillessa mutta lopulta päästiin ylemmäs tunturiin. Tie nro. 7 varrelta Fosslista löytyivät mahtavat Vøringsfossenin putoukset. Putousten jälkeen tuli eteen ensimmäinen pidempi tunnelipätkä joka ei todellakaan jäänyt viimeisekso. Reitti kulki suurinpiirtein Eidfjord – Lautta – Vossevangen – Flåm – Aurlandsvegen. Eli olihan tuossa pätkässä ajamista mutta olivat ne maisematkin varsin mukavan näköiset.
*Sekava leiri Laerdal – Aurland vanhan tien eli ns. lumitien varrella. Sattumoisin melkein korkeimmalla kohdalla. Hyvä sää mahdollisti yöpyymisen todellisella maisemapaikalla. Iltapalaksi tulossa lettuja jotka kelpasivat myös ohikulkeville lampaille
*Maha täynnä lettuja hyvä seurailla illan hämärtymistä. Sen verran kylmä alkoi olemaan jotta piti kehitellä nuotio tavalla tai toisella lämmittämään. Kaasupullon poltin toimi nuotion virasta varsin hyvin.