27-30.12 Mumbai vaiko Bombay? The Taj Mahal Palace ja The St. Regis

Jep. Erikoinen päivä. Päivän piti olla suhteellisen helppo aikaista aamuherätystä lukuun ottamatta. Lopulta se kumminkin oli se helpoin osuus. Eli herätys klo 03.00 jotta ehditään ajoissa 07.05 Mumbaihin lähtevään Air Indian lennolle. Kaikki meni kaavan mukaan, kunnes kentällä lähtöajan lähestyessä oltiin jo tovi ihmetelty kun mitään ei tapahdu suuntaan tai toiseen. Koneita ei tule eikä kukaan mene koneiseen. Yhtäkkiä tilanteeseen tuli selvyys. Kaikki lähtevät lennot peruttu. Ensimmäinen kysymys oli miksi? mitä? täh? Normi Intiaako? Myöhemmin syyksi paljastui, että aamun ensimmäinen lento olikin vetänyt nousun muualle kuin taivaalle…kiitoradan pään vasemmalle nurmikolle. Nousu oli viime hetkellä epäonnistunut ja kone oli ajautunut ulos kiitoradalta. Nokkapyörä pettänyt jossakin vaiheessa. Ei tietoa oliko nousussa vai vasta loppuvaiheessa. Joka tapauksessa vain 12 loukkaantunut lievästi. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Eli onnettomuuden takia kenttä 5 tunniksi kiinni ja 07.05 lähtöajat arvottiin uudelleen. Meidän India Air- lennolle kävi huono arpaonni koska ensimmäiset lennot lähtivät jo 11.00 ja me vasta 14.40 joka sekin venyi vielä reilulla tunnilla. Mumbain ruuhkat eivät jouduttaneet matkan edistymistä lainkaan. Hotellille saavuimme vasta 19.30 illalla. Alun perin piti olla aamulla kymmenen aikaan. Lyhyt matka mutta pitkän kaavan mukaan

Onneksi majapaikka tarjosi mukavan vastaantulon ja puitteet kahdelle väsyneelle matkalaiselle. Harmi vain, että Mumbain pääkohteesta varatusta yöpymisestä eka meni jo pelkkään matkustamiseen. Harmi että niinkin harvinainen lento-onnettomuus sattui juuri meitä aikaisemmalle koneelle ja sotki koko päivän. Toisaalta monelta meni päivä varmaan vielä enemmän pilalle jatkolentojen suhteen. Saapuvat joutuivat myös odottamaan jossakin kentän avautumista (tuskin ilmassa) joten Finnairin Goan lentokin saapui useamman tunnin myöhässä. Yllätys oli nähdä sinivalkoiset kentällä. Ilmeisesti jokin kausilento Dubain kautta?

Lopultakin Mumbai (Bombay). Täällä lienee kaksi päänähtävyyttä. Me satuttiin asumaan sitten toisessa niistä ja katseltiin ikkunasta toista. Olisipa tämä matkailu aina näin helppoa. Eli majapaikkana The Taj Mahal Palace ja näköalana Indian Gate suoraan omasta ikkunasta. Toisella pyörin yksin vuosi sitten, nyt oli kiva Annen kanssa yhdessä majoittua niistä toisessa.

Mikä kokemus The Taj Mahal Palace hotellista? Ensinnäkin ”todellakin” todistettavissa 5 tähden hotelliksi monella standardilla. Tai eihän me mitään standardeja sen tarkempaan tiedetä. Moni paikka lupaa tähtiä ihan liikaa ja todelliset viiden tähden ovat lienee aika harvassa. Vierailijalistahan tässä paikassa on aika hulppea. Pitää olla aikamoista tausta meriittiä jotta paikan vierasvalokuvaseinälle saisi oman naaman.

Olimme varanneet huoneen Old Palace siivestä, joka on merelle päin ja sijaistee ns. vanhalla julkisivulla. Samalla valitettavasti myös silla tunnetuimmalla, 2008 Mumbain terroristi-iskujen julkisivupuolella. Muut kohteet olivat Trident Hotel, päärautatieasema ja kahvila Cafe Leopold. Paikkaa on turha kuvailla sen enempää sanoilla ja valokuvillakin hyvin hankala. Hieno ja palveluja ainakin Club etuisuuksilla oli varsin hyvä. 24h Butler teki kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Jos on joskus aika sairastaa jotain ”reissutautia”, niin tämä on se paikka. Parempi kuin jossain risumajassa keskellä ei mitään. Meidän ajoitus sattui tällä kertaa toimimaan melkein ”minuutilleen”. Hinnakkaaksihan tämä tuli mutta tultiinpahan päivän levolla kumminkin terveeksi. Onneksi toisena päivänä päästiin hieman tutustumaan siihen mitä täältä oltiin tilattu.

29.12. Siirtyminen hieman toiselle alueelle Mumbaissa: (Worli) Phoenix High Street Mall yläkertaan yhdeksi yöksi. Majapaikkana The St. Regis Mumbai – Residential Suite. Annelle helppo ensi kokemus Intiaan ja varsinkin Mumbaihin, 1 ja 2 parhaimmat hotellit. Tokalla reissulla sitten risumajoihin ja Chennaihin. Itse Mumbai kaipaisi näin suomalaisen näkökulmasta hieman enemmän ostareita. Jos tälle koko alueelle mahtuu 2.5 x Suomen määrän verran ihmisiä, niin miksi täällä on vain muutama mainitsemisen arvoinen ostari koko alueella. Suomessa ja varsinkin pk-seudullahan näitähän on syntynyt kuin sieniä sateella.. ja syntyy edelleen.

Loppujen lopuksi St. Regis oli hieman pettymys. Enemmän ”bulkki” meininkiä vaikka puitteet olivatkin oikein hienot. Suurin harmitus oli kun Intian korkeimmaksi hotellirakennukseksi mainostettu rakennus olikin sulkenut yläkerran Loungen ja baarit uudenvuoden aaton juhlien valmisteluja varten. Tuskin tämä talolle oli yllätys, mutta meille oli. En usko että varattaessa tätä olisi ollut kovin vaikeata ilmoittaa että tämmöinen olisi tiedossa. Mutta huone oli kumminkin iso ja hieno ja näkymät ok vaikka nekin hieman väärään suuntaan. The Taj Mahalin Palacen jälkeen kaikki tuntuu tylsältä, jopa oma koti.

Alakerran high-end ostoskeskus Phoenix High Street oli muutaman askeleen päässä. Täynnä liian kalliita liikkeitä. Silti ihan leppoisa paikka kierrellä ja katsella. Onneksi edelliseltäkin kerralta tuttu Luxurious Ayurvedan liike oli samassa paikassa. Kotiin lähti paljon erilaisia Forest Essentialsin Absolute India Rose tuotteita.

29122016m-011
*Goa – Dabolim – Tällä koneella ei toistaiseksi vähään aikaan lennetä.

29122016m-012
*Lopultakin matkalla Mumbaihin – Bandra Worli Sea Bridge

29122016m-036

29122016m-036_1

29122016m-037

29122016m-050

29122016m-051

29122016m-053

29122016m-072

29122016m-073

29122016m-078

29122016m-081

29122016m-087

29122016m-088

29122016m-089

29122016m-090

29122016m-091

29122016m-091_1
*Ikkunan alapuolella tapahtui. Kuvauksessa oli mukana kunnon taustavälineet ja valonheijastimet. Parempi porukka otti erilaisia lomakovia?

29122016m-091_2

29122016m-092

29122016m-098

29122016m-118

29122016m-143
*Kultaisia käpyjä kuusenkoristeeksi ja hopeiset porot rinnalle laukkaamaan. Ei tullu kysyttyä hintaa. Muutenkin Taj Mahal Palacen alakerran kaupat olivat hieman meidän budjetin ulkopuolella.

29122016m-168

29122016m-177
*The St. Regisin sisääntuloaula. Todella upean näköinen

29122016m-178
*Näkymä huoneen olohuoneen ikkunasta

29122016m-179

29122016m-189
*Ihan vain vertailukuva Taj Mahalin ja St. Regisin Club eduista

29122016m-207

29122016m-208

29122016m-213
*Jotain terveellistäkin välillä blogikuviin

a29122016-003
one


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs2/13/kiintopi/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 405