7.6.2018 – Lombok – Kuta – The Villas at Novotel Lombok Resort . Uusi paratiisi ja neljän yön pysähdys täällä edellisen kolmen sijasta. Uuden paikan kuski kävi hakemassa meidät Cocotinuksesta asti. Kahden tunnin ajomatka suuntaansa ja hinnaltaan ei silti mikään paha. Vajaa 400 000 IDR kun toisen paikan vastaava olisi ollut 900 000 IDR. Meille tällä kertaa pelkkä säästöä.
Uusi paikka sijaitsee ihan Lombokin Kutan eteläosassa, joka on luonnoltaan erilaisempaa kuin Sekotongin tai esim. saaren pohjoisempi alue. Karumpaa mutta ei yhtään muihin verrattuna huonompaa. Monena kertana pitänyt tulla tänne ja lopultakin tuli suunnitelmista tehtyä totta.
Varasimme oman huvilan omalla altaalla, jossa saadaan kumipatjan kanssa leikkiä ihan rauhassa piilossa muiden ihmettelyiltä. Miljöö alueella on varsin erikoinen. Vaikka ei olla kumpikaan Meksikossa käyty niin tunnelma on kuin olisimme keskelle Maya-temppelialuetta. Todella erikoisen sokkelomainen, taideteoksia ja kaunista kasvillisuutta joka paikka täynnä. Pimeällä valojen kanssa vielä erikoisempi. Säätkin ovat suosineet tähän mennessä. Pelkkää auringonpaistetta ja täydellistä lämpöä. Ei mitään valittamisen aihetta.
Itse huvila on varsin viihtyisä. Pitkästä aikaa Indonesiassa oma parkettilattia ja pehmeät matot ja katossa jopa huomiota herättävän iso kattokruunu. Vaikka suhteellisen arvokas onkin niin eurooppalaisiin hintoihin ei paha. Aasiassa kaikki luxus on halvempaa. Naapuriin rakennetaan muuten isoa Pullman hotellia ja jotain toista. Muutaman vuoden päästä täälläkin on enemmän kilpailua joten ehkä näkyy myös hinnoissa.
Onneksi olimme täällä heti ensimmäisenä päivän sen verran ajoissa, että koko päivä ei mennyt hukkaan matkustaessa. Illalla kävimme testaamassa kunnon kaavan illallisen – paikallinen iltabuffet. Tarjolla oli mukava määrä kaikkea hyvää, tosin paikallista ruokaa. Ylisynnin seurauksena taisi tulla otettua liikaa kalakastikepitoisia ruokia koska loppu ilta meni maistellessa hieman ei hyviä jälkimakjua. Kumpikaan ei nimittäin olla kalakastikkeen suurempia ystäviä. Aika tyyris ex-temporee ruoka (n. 50€) mutta silti kokemuksen arvoinen. Onneksi aamiainen täällä sentään kuului hintaan eikä pitänyt maksaa kuten edellisessä paikassa.
Eipä täällä sen kummempaa. Uusi päivä ja samat kuviot. Omaa allasta ja kun se alkaa kyllästyttämään täytyy lähteä kameran kanssa aluetta kiertelemään. Kuvakulmat eivät täällä lopu kesken. Tänään voisi harkita myös uuden GoPro kameran testaamista veden alla. Sattumoisin ilmeisesti tämän alueen paras snorkkelointipaikka Seger Reef sijaitsee juuri tämän alueen edessä. Jos ei tänään niin sitten ehkä huomenna. Jossakin vaiheessa pitäisi myös vuokrata skootteri ja lähteä tutkimaan aluetta laajemmalti. Tiet ovat todella hyviä ja liikennettä vähän joten luulisi meidänkin mahtuvan joukkoon.
Muutama kuva alueelta. Jos haluaa auringossa kylpevän huvilan, 610 on hyvä ratkaisu.
*Naapurissa sijaitsee 3 erillitä huvilaa joilla kaikilla on yhteinen allasalue. Todella siistin ja viihtyisän näköinen – Garden Pool Villa