12.6.2018 – Lombok – Gili Air

1106 008

1106 155

Jotenkin sitä taas ollaan taas päädytty tänne Gilien suuntaan. Viime vuonna oltiin naapurissa Menolla ja sitä edellisenä vuotena pääsaarella Trawanganilla. Ja sitä edelliset useammat käyntikerrat näillä molemmilla saarilla jo melkein vuosikymmen sitten. Erikoista on, että emme ole koskaan aikaisemmin päätyneet tälle pienimmälle saarelle Gili Airille.

Teluk Koden satama oli rauhallinen ja ennalta sovittu vene toi meidät suoraan tänne Sunrise Resortin rantaan. Säästettiin tällä 100 000 idr eli n. 6 euroa 500 metrin Cidomo-kyydistä. Aika riistohinta, kun vertaa 2 tunnin matkan hintaa 900 000 idr tänne autolla ja veneellä aina Kuta Lombokista asti.

Muutama kuva matkalta tänne. Tiet ovat kyllä täällä viimeisen päälle, ainakin päätiet. Ei ole roudan kanssa ongelmia, toisin kuin Suomessa.
1106 010

1106 009_1

1106 009

Mökki on hieno ja parveke aivan mahtava. Suite ja first row…kannattaa ehdottomasti muistaa jos tänne päätyy. Aurinko paistaa terassille aina iltapäivään asti. Kiva katsella vilinää edessä kulkevalla rantaraitilla. Silti voimme olla ihan omassa rauhassa ja nauttia näkymästä. Viime kerralla oma allas Gili Menolla oli hieman liian karsinamainen ja säätkään eivät suosineet samalla tavalla kuin tänä vuonna. Vuosissa on näköjään eroja.

1106 032

1106 043

1106 058

1106 087

1106 088

1106 106

1106 117

1106 124

1106 131

1106 139

1106 153

1106 158

1106 165

1106 166

1106 181


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs2/13/kiintopi/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 405