28.12.2021 – Seychellit – Praslin – Grand Anse. Pakoon sairauksia ja kylmyyttä. Ok…ei ihan arvattu, että mikä tilanne nyt kun tämä matka varattiin. Olihan tässä monenmoista mutkaa ennen kuin tänne päästiin. Onneksi ”mutkat” eivät olleet niin pahoja, että tämä reissu olisi niihin kaatunut. Joka tapauksessa siihenkin oli kyllä varauduttu.
Matka tänne oli suhteellisen kivuton. Qatar Airways toimitti meidät hienosti perille Dohan kautta. Perille Maheen päästiin aamulla ja sieltä matka jatkui pienemmällä koneella Praslinin saarelle. Lautallakin olisi päässyt mutta parempi näin. Nopeammin ja helpommin suoraan pelipaikoille. Paluu saarikierrokselta Mahen saarelle sitten lautalla. Näin tulee kaikki kulkupelit kokeiltua. Maisemat Mahesta Prasliniin olivat upeat. Lento kesti vain n. 15-20 min. Perillä lentokentällä meitä odotti 3 päiväksi vuokrattu auto. Kamat kasaan ja kohti 2 km päässä olevaa Bliss Hotel Praslinia. Ei paha MUTTA se vasemmanpuoleinen liikenne hieman aiheutti jännitystä. Onneksi oli automaattivaihteinen joten eka pätkä selvittiin perille ihan kivuttomasti.
Praslinin tukikohtana toimii hotelli ”Bliss Hotel Praslin”. Ihan kiva yllätys että olimme saaneet ylimmäisen kerroksen Penthouse huoneen jossa oma allas. Emme me ihan tällaista varattu eikä maksettu. Mutta emme myöskään valita, tämä on paratiisi ja päätimme että meidän oma kotimme näyttää joskus tältä.
Loppu lyhyesti. Auto käyntiin ja kohti tutustumista Praslinin saareen. Vasemman puolinen liikenne hieman outoa, mutta aika nopeasti siihenkin tottui. Onneksi matkalla oli vain yksi liikenneympyrä, ja sekin selvittiin. Hieman jännitti, kun tuli eteen kyltti ”30%” kyltti alamäkeä varottaen.
Turha oli jännitys, matka taittuikin nopeasti ilman yhtäkään alle jäänyttä kissaa tai koiraa. Rankka sade yllätti heti pelipaikoille päästyämme. Anze Lazion kuuluisa ranta ei näyttänyt parastaan sateen riepotellessa kuuluisaa valkeaa hiekkaa. Aurinko tuli kuitenkin pian korjaamaan asian ja saimmekin nauttia rannan kauneudesta ja hurjana kuohuvista aalloista. Kuvaaminen jäi aika vähäiseksi eikä uudenkarhean dronemme neitsytlento täälläkään onnistunut niin kuin ei onnistunut Grande Ansellakaan. Lentokentän läheisyys on pakottanut rajoittamaan drone –lentoja niin että se on mahdotonta, blokattu ja sillä siisti.
Kohti uusia rantoja siis sinnikkäästi vaan. Cote d`Or oli seuraava hyökkäyskohde. Saavuimme paikalle istahtaen Berjaya hotellin rantaravintolaan juuri sillä hetkellä, kun uusi julma sadekuuro syöksyi niskaamme. Onneksi olimme jo menomatkalla auringonpaisteessa ehtineet haistella tämän kauniin rannan kuumaa ilmapiiriä. Siellä ne aurinkorasvattomat olkapäätkin olivat jo saaneet heti aamusta punakan pönötyksen aikaan. Mutta mikä se on loma, jos ei joku paikka punota, pullota, kesi tai rakkuloi.
Pizzapöhön piinaamana käänsimme Kian nokan kohti kotimatkaa. Välillä löytyi sopivan näköinen poukama, tarpeeksi kaukana lentokentästä, joten ei kun taas dronella väijymään. Ja niin se sinnikäs pirulainen kohosi korkeuksiin ylpeänä neitsytlennolleen. Uljaana se kaarteli ja kuvasi niin että propellit sauhus ja palasi vielä takaisin lähtötelineisiinkin. Kuulimme että La Diquen rannoilla droneilu onnistuu, kun ei ole lentokenttää sotkemassa säädöksillään.
Ja niin se vaan on, että tänään on jo se viimeinen ilta tällä ihanalla, kauniilla, ystävällisellä saarella. Olemme nauttineet jokaisesta auringonpaisteesta, sateesta ja välillä näistä mokomista jopa yhtä aikaa. Ja täällä kun sataa, niin sataa kunnolla eikä millään minimibudjetilla. Päivällä kävimme kuitenkin vielä hurjastelemassa laina-Kiallamme Valle de Main kansallispuistossa. Vain toinen meistä käveli reitin läpi metsästäen ”pyllypähkinää”. Kuuluisa pylly vilahtelikin puiden latvoissa, mutta ujosteli sen verran, ettei tainnut kuvaa saada tuosta, jopa 25 kiloa painavasta Seychellien suojatusta kansallisaarteesta. Loppuilta fiilistellään ihanan penthousemme terassilla, keräten voimia huomiseen. Aamulla ajelemme vielä ferry jetille, hyvästelemme Kian ja hyppäämme lautalle joka vie uusiin seikkailuihin La Diquen mystiselle pikku-saarelle.
