2.7 Mijas Pueblo – viimeinen lomaviikko vuorilla

Saavuimme Mijas Pueblon asunnolle 2.7 suoraan Esteponasta. Matka ei ollut pitkä ja välillä olikin hyvä piipahtaa kaupassa hakemassa herkkuja ja perusruokaa uuteen majapaikkaan. Odotukset paikasta olivat hieman ristiriitaiset. Valokuvat eivät oikein kunnolla näyttäneet siltä miltä paikan päältä lopulta näkyi. Kaunis rinteessä oleva puutarha valtavine määrineen erilaisia kasveja. Upea uima-allas ja oleskelualueet näkymineen korkealta Mijaksen rinteiltä suoraan Fuengirolaan.

Asunto oli iso, viihtyisä ja täynnä paljon kivoja yksityiskohtia. Suurin osa viikosta meni ihan vain paikan päällä ollessa ja paikkoja tutkiessa. Muutamana päivänä tuli sentään lähdettyä täydentämään varastoja tai muuten vain tutustumaan lähialueisiin. Marbellan Canada ostoskeskus oli iso, mutta lopulta osoittautui samanlaiseksi kuin vastaavat maailmalla. Ei löytynyt meille mitään kotiinvietäväksi. Yhtenä iltana kävimme Mijas Pueblon kylässä intialaisessa illallisella. Muuten on tullut itse grillailtua. Ruoka oli hyvää ja kylä oli erittäin idyllisen näköinen. Ja koska tässä suomalaisten naapurissa olemme, pitihän sitä käydä Fuengirola ajamassa läpi, jotta alueesta jäisi jokin käsitys.

Keskiviikkona 9.7 lähtee lento takaisin kotiin joka tarkoittaa valitettavasti taas sitä että vuosittainen perinteinen kesän reissu on tehty. Paljon tuli taas nähtyä ja matkassa ei ollut taaskaan suurempia kommelluksia. Kaikki meni suunnitellusti.

Mijas Pueblo

Fuengirola