25-30.12.2022 Thaimaa – Phuket – Chalong – Villa Zolitude

Terkut Taikkulasta. Uusi paikka meidän reissuhistoriassamme. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänne Thaimaan Phuketiin piti tulla vasta sitten joskus vanhana ja rollaattorin kanssa, kun ei muuten jaksa enää röhjystää ja liikkua, mutta hyvä että suunnitelmia tuli aikaistettua. Näyttää oikein mukavalta verrattuna Suomen talvisäähän. Näin saadaan paikastakin enemmän irti, kun vielä jaksetaan liikkuakin 😊

Majapaikkojen etsiminen tulevalle reissulle on usein se seuraavan matkan hauskin osuus. Vaihtoehtoja on paljon ja aina pitäisi löytyä se paras mahdollinen omien kriteereiden mukaisesti. Kaiken kovan työn jälkeen löytyi oikein hyvä ”lököilypaikka” neljäksi yöksi, Villa Zolitude Phuketin itäpuolen Chalongin alueen rinteiltä omalla altaalla ja kivalla näkymällä.  Paikalle päästyämme totesimme, että näyttää hyvältä ja toiveidemme mukaiselta ja nyt lähtiessämme pystyimme sanoa, että oli hyvä. Iso kaksikerroksinen villa omalla altaalla oli rauhallinen, eikä naapureista tarvinnut enemmälti välittää. Saimme ihan rauhassa leikkiä altaaseen tulevan vesiputouksen kanssa aurinkoa ottaen. Suurin osa Zolituden villoista on aika viidakon keskellä mutta nro 306 oli mukavan aurinkoinen aamusta iltaan.  Silti emme havainneet sen suurempia auringonpolttamia, joten ehkä tämänkin suhteen hieman viisastuttu. Ai niin…täällä tarvitaan korvatulpat. Kaskaat alkavat soimaan tiettyyn aikaan illasta niin äänekkäästi että ovat jopa häiriöksi. Asia pitää hyväksyä, koska olemmehan keskellä viidakkoa. Zolituden taustalta alkaa kunnon risukko, jossa alueen valtiaana ovat olleet viidakon eläimet jo täällä ennen meitä. Ne voi kätevästi silti tänä nykyaikana ulkoistaa korvatulpilla.

Mitä muuta täällä tehty kuin maattu altaalla? Yhtenä iltana kävimme Phuketin vanhan kaupungin keskustassa (Phuket Old Town) ja toisena saaren itäpuolella sijaitsevalla Patong Beachillä + surullisen kuuluisalla Bangla Roadilla. Tulipahan nähtyä, mutta toiste ei moista kaipaa. Nuoret tytöt tankotanssimassa ravintoloiden pöydillä, järjetön musiikin pauhu ja puhumattakaan ihmisten määrästä. Mutta varmaan sieltä löytyy jokaiselle jotain. Menosta päätellen moni tuntui paikasta pitävän. Patong tutustumisreissun ehdottomasti paras yllätys oli ruoka. Koska intialaisesta tykkäämme, niin sitä tänne pääasiassa tulimme kokeilemaankin. Ja ruokapaikka minkä löysimme Amritsr Restaurant, oli mieleenpainuvan hyvää, ja muutamia Intialaisia olemme sentään eri puolella Aasia testanneet. Kehutaan Phuketin parhaimmaksi, mutta niinhän ne tekevät samaa joka asian kanssa joka puolella Aasiaa. Asiakkaan päätös lienee, että mikä se paras.

Liikkuminen täällä? Latasimme Bolt-sovelluksen, jonka kautta voi varata yksityisiä kyytejä, ei normaali takseja. Silti ei ns. pimeitä kyytejä vaan erittäin kontrolloituja. Käyttäminen hyvin helppoa. Kirjoita sovellukseen määränpääsi, varaa se, joku kuski vahvistaa sen ja sen jälkeen näet kartalta reaaliajassa missä auto saapuu. Samalla näet hinnan. Ja tässä se iso iso PLUSSA. Ei tarvitse tingata perinteisesti taksikuskin kanssa, että paljon maksaa. Ihan uskomattoman hyvä systeemi. Phuket Chalong – Zolitude —–à Khao Lak – Hotel Haven Boltilla n. 1500 BHT ja 2 tuntia. Taksilla hotellin kautta tilattuna olisi varmaan ollut 2-3 kertainen.

Tällä hetkellä olemme jättäneet Phuketin alueen taakse ja olemme vastaanottamassa tulevaa uuttavuotta 2023 Khao Lakissa hotelli Havenissa. Palataan tämän paikan tunnelmiin sitten myöhemmin, kunhan olemme taas siirtyneet uuden paikan tunnelmiin. Niitä vielä pari jäljellä, ja se vika, mikä tuli hieman meistä riippumattomista syistä, olkoon vielä yllätys. Tilanteet saattavat muuttua. Mutta toistaiseksi luvassa lopuksi yksi päivä jossain Aasian isoimmista metropoleista, jos kaikki vaan menee suunnitelmien mukaisesti.  

Ohessa sekalaisia kuvia epäjärjestyssä sieltä sun täältä 🙂 Kaikki kumminkin sieltä mistä pitääkin.