Goa – Cola Beach – Blue Lagoon
Keskiviikko. Maanantaina lähdimme sumuisesta Suomesta kohti valoisampaa Intiaa, jonkinlaista valaistusta etsimään. Nyt pari päivää lähdön jälkeen voi sanoa, että kadoksissa ollut valo ja lämpö löytyivät täältä paikasta nimeltään Cola Beach – Blue Lagoon Resort – Etelä Goan suunnalta. Ensi kokemusten jälkeen melko uskomaton paikka. Mutta palataan ajassa takaisin päin ja kerrataan hieman kuulumisia matkalla tänne.
Finnair ei petä koskaan, ainakaan sen suhteen, että lähtisi ajallaan. Näin kävi jälleen tällä kertaa. Lähtö oli n. 40 min myöhässä. Koska lento on lyhyt vajaa 7 tuntia, silmiä ei kovin paljoa ehdi lepuuttaa ruokailujen välillä. Eli pirteänä ulos koneesta paikallista aikaa 07.00 (Suomen aikaa 03.30). Onneksi kenttä oli hyvin tyhjänoloinen tähän aikaan aamusta, joten maahantulo meni hyvin kivuttomasti. Mutta rahanvaihto ei, sillä julma jono muodostui jo ennen kuin koppi edes avautui ja toiminta oli niin hidasta, että puolen tunnin pönötyksen jälkeen noin 5 ihmistä oli saanut sallitut 5000 rupiaansa. Pelle Miljoonakin oli rupioiden metsästyksessä matkalla Suomen visiitiltään takaisin Goan lämpöön. Vissiin kokeneempi Intian matkailija kuin me muut, kun osasi ”haistaa” nopeammin vetävän rahanvaihtopisteen, ja varmaan halvemmankin. Turisti sai kärsiä huonosta kurssista, mutta pääasia että sai rahaa. Delhissa kahdella passilla n. 9000 rp ja Goan kentällä 10 000 rp 160 eurolla. Tosi huono kurssi…so what. Saipahan käteistä ja ei tarvitse koko päivää jonotolle raha-automaateilla, kuten täällä tällä hetkellä on tapana.
Goan lentoa odotellessa Delhin kentällä juttelimme virolaisen tytön kanssa, joka asusteli Goalla enemmän ja vähemmän vakituisesti. Hän oli varma, että tulemme rakastumaan Goaan ja tulemme katumaan, että emme olleet varanneet asumuksia enemmän kuin viikon täällä oloon. Hän asusteli rannalla vuokraamassaan portugalilaistyylisessä yhden huoneen mökissä. Vuokra vain 300 dollaria kuukausi. Päivät kuluivat kuulemma lukien ja löhöillen. Mmmhh.. kauankohan sitä itse moista syntistä ”ei mitään tekemistä” jaksaisi? Kuulemma rannan takaa saisi 5 huoneen villan samalla hinnalla, jos on rantanäköalasta valmis tinkimään, Cola Beach 4 yötä n. reilu 300 euroa. Pieni hintaero, mutta mehän emme olleetkaan tulleet tänne asumaan.
Tapasimme myös Intiasta kotoisin olevan nuoren miehen, joka työskenteli Aalto-yliopistossa ja oli matkalla koti lomille jouluksi Keralaan. Sanoi viihtyvänsä Suomessa ja pitävänsä talvesta silloin kun on oikeasti kunnolla lunta ja kylmää. Kiva kuulla välillä jonkun suusta positiivisiakin juttuja Suomessa asumisesta. Ai niin ja sen verran vielä Suomeen liittyvää, että Cola Beachin kreikkalaiset mökkinaapurit ihastelivat meidän puhetta ja sanoivat sen kuulostavan ihanalta, ihan siltä kuin keijukaiset juttelisivat. Jaahas, lieköhän heillä muutama Kingfisher saanut aistit liikaa epävireeseen.
No se Suomesta, nyt takaisin tänne Intiaan. Aloitimme Intiaan tutustumisen hellävaraisesti tunnetusti länsimaalaisemmasta ja rauhallisemmasta Goasta. Näin Delhin ja Mumbain kaaos ei välttämättä tule niin kovana iskuna. Tähän asti on ollut ihan leppoisaa ja vaikutelma intialaisesta ystävällisyydestä, on ainakin vielä voimassa. Intian valo ja tuoksut ovat todellakin omaa luokkaansa. Tunnelma verrattuna esim. taikkulaan ja Indonesiaan on kyllä täysin erilainen, vaikka elementit: vesi, ranta, palmut ja aurinko ovatkin samat. Hizrat eli naistenvaatteisiin pukeutuvat miehet ja isot taivaalla liitelevät haukat ovat myös hieman erilaista.
Matka tänne Cola Beachille oli kyllä ikimuistettava. Maisemat aivan upeita, vaihdellen vehreistä balimaisista rinteistä kulotettuihin vanhoihin merenpohjiin, jossa oli vielä vanhoja korallejakin nähtävissä. Tie oli kapea ja mutkainen ja välillä louhittu rinteen sisään paljastaen poltetun oranssin värisen maan. Ilmassa tuoksuva kuivunut lehmän lanta sekoittui taksin suitsukkeen tuoksuiseen raikastimeen.
Jatketaan toisen päivän kertomuksessa enemmän faktatiedoilla. Tämä tarina meni tällä kertaa lähinnä fiilistelyyn ensitunnelmista Intiassa.
