16.2 -Medina Souk

Olipahan mukava päivä. Todella liian ison aamiaisen jälkeen suoraan toviksi ruokalevolle. Tokenemisen jälkeen seikkailemaan Medinan soukin sokkeloisille kaduille. Ensimmäinen käännös meni väärin ja samantien eksyksissä. Mutta sehän täällä onkin tarkoitus. Päivä meni kävellessä ja ihmetellessä tavarapaljouden tarjontaa. Liian paljon valinnanvaraa joten ostosten tekeminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Täytyy näin alkuun hieman tutustua valikoimaan ja myöhemmin sitten yrittää päättää mitä kaikkea voisi hankkia matkalaukun pohjalle. Luultavasti aika paljon kaikkea. Kotona sitten varmaan ihmetellään mitä niillä kaikilla tehdään.

Eli tässä tämä päivä lyhyesti. Kilometrejä vähän mutta paljon kulutettuja tunteja. Eihän se matka edisty kun joka kaupan kohdalla pitää pysähtyä. Ja niitähän täällä riittää. Aivan mahtava paikka. Onneksi olivat tällä kertaa auki eikä suljettuina, kuten viimeksi kävi Istanbulissa Ramadanin takia.

Ihmiset ovat mukavan kohteliata eikä liian iholle ärsyttävästi käyviä kauppaihmisiä. Toki muutama poikkeus mahtuu joukkoon. Ei liikaa turisteja mutta silti tarpeeksi elämää. Ehkä kesäkuumalla parhaimman sesongin aikaan voisi olla hermoille käyvempää. Nyt ei hermoja kiristä lainkaan. Tai miksi lomalla hermojen pitäisikään kiristää? Eihän se olisi enää mitään lomaa.

Jos haluaa hyvän illallisen viettää, länsimaisella mittapuulla, kannattaa suunnata Cafe Arabe nimiseen paikkaan Rue Moussiane kadun varrelle. Tunnelma ja ruuat ovat hintansa arvoisia.

null
*Atlas vuoristohan se siellä siintää. Sahara ja keitaat siintää siellä jossain taustalla.
null
*Riad Ilayka

null
*Edelleenkään ei Alvar Aaltoa. Täytyy muistuttaa tässä vaiheessa että ei meillä ole mitään Aaltoa vastaan. Ei ole vain meidän makuun.

null
*Sisäpihaa eri valoissa mitä eilen illalla tultiin

null
*Tuttu kuvakulma mutta eri valoissa
null
*Tuhti aamiainen. Sisältyy majapaikan hintaan. Syytä onkin. Liika oli silti liikaa.

null
*Seikkailu alkaa Riad Ilaykan ulkopuolelta. Mikä on Riad? Vanhoja 1600-1700 luvulta olleita sukujen asuntoja joita on nykyään kunnostettu meitä turisteja varten.

null
*Heti eksyttiin ja eka kiintopiste mikä tuli vastaan oli alueen isoin ja tärkein moskeija. Tosin sekin tajuttiin vasta paluumatkalla.

null
*Rihkamaa….
null
*Kivoja värejä. Auringonvalossa varmaan vielä kivempia

null
*Kuva jostain aukiolta. Selvisi myöhemmin että eilen illallahan tämä tuli jo tutuksi.

null
*Rihkamaa lisää…..

null
*Paikallinen kuuluisuus.
null
*Paikallinen kuuluisuus. Sama naama joka löytyy jopa matkaoppaista. Ikä on tehnyt tehnyt tehtävänsä.
null
*Rukoushetken voi viettää näinkin

null
*Apinoita..näitä ei tänne tultu katsomaan. Paikallisen rahastuskeino. Kuvaa itsesi apinan kanssa ja maksa iso nippu dirhameja. Kaukaa zoomattuna ei tarvitse maksaa mitään

http://i1.wp.com/www.kiintopiste.com/mmsblog/media/1/20140217-17.jpg?w=840
*Orjien vanha kauppapaikka vuosia sitten. Tarkemmin sanottuna ei tämä aukio vaan pikkuaukio sivukujalla. Pääaukiolla tuoksuu mausteet. Erikoinen paikka keskellä kaikkea hälinää

null
*Poseerausta. Maksoi muutaman dirhamin

null
*Kiva olisi tietää mitä etelän hedelmiä?
null
*Tavaraa riittää. Joku antiikkiin erikoistunut paikka. Liian vanhaa ja kallista tavaraa meille.

null
null
*Kivan näköisiä. Ei tarvitse ostaa kun kotona on jo kunnon Tagine pata

null
*Café des Epices

null
*Jossainhan ne kipot ja purkit pitää valmistaakin

null
null
*Potentiaalinen valaisin kotiin

null

<null
*Soukin sokkeloisia kujia pimeellä. Valo luo mukavan värityksen

Leave a Reply