26.1 Intia – Bangalore – City Market – UB City

Vapaapäivä työntekijöillä. Ei sitten lähdettykään kiertelemään kuskin johdolla Bangaloren lähialueita koska ei oikein löydetty mitään sen arvoista että vapaapäivän olisi viitsinyt uhrata. Päätettiin sitten tehdä omalla porukalla tutustumisretki itse Bangaloreen. Asian teki helpommaksi koska olin itse jo itsenäisesti osan käynyt etukäteen tutkimassa joten tällä kertaa opas löytyi omasta takaa ja oli vieläpä kartallakin. Alkaa olemaan jo aika hyvä käsitys kaupungista ja missä on mikäkin.

Aloitettiin keskustasta eli City Marketista. Sama paikka mistä oli aikaisemminkin kuvia. Puolen päivän aikaan osalle näytti vielä uni maistuvan eilisen juhlinnan jälkeen. Kukkien tuoksu ja hälinä huumasivat jälleen. Paikka on samalla myös ns. kukkien whole sale market = tukkukauppa joten tämän halvemmalla et saa niitä mistään muualta. Toki ei ne ihan Suomeen asti taida säilyä joten hinnalla ei meille ollut väliä. Hedelmät ovat herkullisen näköisiä mutta niitä ei viitsi maistella kun ei tiedä millä koleravedelle ne on pesty. Hallitun sekamelskan jälkeen paikallisia sivukujia pitkin kävellen hiljalleen kohti uusinta Bangalorea eli UB Cityä. Kävelyä n. 3 km. Matkan varrella paikalliset yrittivät houkutella pelaamaan krikettiä. Nyt jälkikäteen harmittaa kun ei tullut näytettyä mallia. Tosin säännöistäkään ei ole mitään tietoa joten kokeilu olisi luultavimmin mennyt itsensä nolaamisen puolelle. Ainakin olisi kaikilla ollut hauskaa. Uudelle alueelle rakennetaan kovaan tahtia toistaan hienompia rakennuksia. Ainoa mikä meitä ihmetytti, olivat bambuiset rakennustelineet. Ehkäpä niillä oli jokin muu tarkoitus kun kannatella rakentajia. Liian heppoiset sitä tarkoitusta varten.

Lopulta Gandhin muistomerkin kautta eiliselle Garuda Mall ostarille. Aikamme siellä pyörittyämme olikin jo aika ottaa riksa alle ja palailla majapaikkaan. Aika pitkä päivä mutta antoisa. Lämmin suihku teki terää varsinkin kun lopulta oli älynnyt laittaa boilerin päälle että saa lämmintä vettä. Pitäisi ehkä myös hieman tarkemmin samalla lukea mitä purkkien kyljissä lukee. Daily cleansing face scrub ei todellakaan ole kokovartalosuihkusaippuaa. Perhana kun noita purkkeja on miljoonia ja eri tarkoituksiin niin ei aina jaksa tarkastella mikä sopii mihinkin ja varsinkin kun suurin osa purnukoista on kumminkin samannäköisiä. Tulipahan tällä kertaa sitten varmaan puhdasta ja kunnolla.

Huomenna alettava miettimään miten ostetun tavaravuoren saa mahdutettua matkalaukkuun. Oletan että mahtuu mutta paino huolettaa. Jos jää tilaa niin on ostettava lisää ja unohdettava paino-ongelma. Todella järkevää ajattelua. Eli pari päivää täällä vielä jäljellä ja sitten alettava asennoitumaan paluuseen sinne lumen keskelle. Lento lähtee täältä paikallista aikaa la aamuna 03.40 ja on Suomessa perillä ehkä n. puoli kuuden aikaan illalla. Aika järjetön lähtöaika. Luulisi että koneessa tulisi nukuttua. Frankfurtiin kestää kumminkin n. 8- 9 tuntia.
null
null
null
null
null
null
null
null

Leave a Reply