22-31.12.2023 Malediivit – Cinnamon Hakuraa Huraa – 24.12 Jouluaatto

Hieman erilainen vaihtoehto joulun vietolle. Melko saman väristä kuin Suomessa mutta sillä erolla että valkoinen on hiekkaa, ei lunta. Ja lämmöissäkin löytyy hieman erilaisuutta.

Miten tänne päädytty? Tämä reissu pistettiin kasaan todella nopealla aikataululla. Alun perin tänä jouluna ei pitänyt lähteä mihinkään mutta lopulta matkakuume yllätti ja jonnekin piti päästä. Mietimme pitkään eri vaihtoehtoja, että minne sitä voisi lähteä. Seychellit tuli viime kerralla sen verran tarkkaan kierrettyä, joten tämä hylättiin lopulta tämän takia. Thaimaan Phuket tuli nähtyä viime jouluna ,joten ehkä ei tänne heti takaisin. Lopulta parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Malediivit. Tämäkin tuli nähtyä jo vuonna 2019-20 uutenavuotena mutta silloinen kohde oli vain yksi saari muiden seassa. Saariahan ja resortteja täällä riittää eri atolleilla joten tällä kertaa suuntasimme Malesta etelään päin Meemun atollille ja siellä sijaitsevalla Cinnamon Hakuraa Huraa paratiisiin. Hieman erilainen kuin viimekertainen Coco Dhuni Palm mutta ei siti millään tavoin huonompi. Täällä hieman sama fiilis tulee kuin taannoin Indonesiassa Maratuan atollilla. Vedet tuppaavat karkaamaan vuoroveden laskiessa. Olo on hieman kuin aavikolla olisi. Onneksi ne nousevat aina tasaisen varmasti takaisin.

Matka tänne lähti käyntiin pe 22.12 todella talvisesta Suomesta. Kaikki lähtevät lennot tuntuivat järjestäen olevan myöhässä mutta jostain syystä Finnair lähti portilta Dohaan ihan ajoissa. Tosin kentällä jouduimme odottamaan lähtölupaa tovin, joka pelottavasti vähensi Dohassa olevaa 1 reilun tunnin vaihtoaikaa. Hieman huolestutti, että kuinka ehdimme vaihtaa konetta. No me ehdimme juuri ja juuri. Saavuimme seuraavan etapin Qatarin Doha-Male koneeseen ihan viimeisinä. Tosin matkalaukut eivät ehtinee samalle lennolle mutta tähän olimme viisaina jo ennalta varautuneet. Käsimatkatavaroissa oli mukana perusrantakamat ym. jotta ensimmäistä rantapäivää ei tarvitsi viettää matkavaatteissa. Hyvä että olimme näin tehneet sillä laukut saapuivat sitten perässäpäin myöhemmin illalla. Jälleennäkeminen oli hyvin ilahduttava tapahtuma. Nyt oli koko jengi koossa 😊

Mitäs täällä muuta? Ei kummempaa. Ihan vain rentoutumista, vesileikkejä, auringonotto eli ihan peruslomameininkiä. Paikka vaikutta todella hyvältä. Ruokaa riittää, joten tuskin tarvitsee pelätä liiallista painoon pudotusta. Paikka on ns. All Inclusive joten mistään ei tarvitse maksaa mitään. Toki tämä oli kyllä huomioitu sitten koko hinnassa joten ”ilmaisuus” on suhteellinen käsite. Nyt jouluaattona täällä on illalla ruokailun yhteydessä tiedossa oma joulujuhla. Jännä nähdä mitä tuleman pitää. Lahjoja tuskin tulee, sillä olimme sopineet, että niitä emme toisillemme ostele. Eiköhän tämä reissu ollut meille molemmille ihan sopiva yhteinen lahja. Se saa riittää 😊

Muutama hassu kuva täältä näin