19.10 Pariisi – Madeleine – Rue de Fabourg – Barbes

Maanantai. Pariisi palannut viikonlopun vietosta. Ainakin väkimäärä ja vilinä kaduilla kasvoi eilisestä. Aluksi Madeleiein kirkon kautta keskustan alueelle tutustumaan. Ihmettelyn jälkeen siirtyminen hieman ulommaksi Bastillen aukiolle ja alueen ympäröiville kauppakujille. Seuraavaksi kaupungin pohjoisosiin Montmarten alapuolelle Barbesin alueelle. Olo oli jo toisen kerran kuin olisi eksynyt Afrikkaan. Pariisi ei ole pelkää Champs de Elyseen loistoa vaan ulkopuolelta löytyy hieman erilaistakin. Täältä ei paljoa kannata shoppailla kuten Sympa-kuvasta näkyy. Ellei halua ostoskassiinsa pelkkää ”krääsää”.

Päivän saldona tuli paljon kävelyä sekä ostoksia. Tällä kertaa Annen shoppausaldo näytti lähes nollaa kun taas itsellä saldo oli tukevasti plussan puolella. Löytyipä se kauan etsitty uusi talvitakkikin sekä muuta mukavaa. Tarjolla on paljon mutta ennenkuin löytää sellaisen mitä haluaa niin se vaatii hermoja ja työtä.

Huomenna vika päivä. Aika menee nopeasti. Onneksi kone lähtee vasta illalla 20.15 joten vielä kokonainen päivä aikaa. Haittapuolena vaan että takaisin Suomessa yöllä klo 01.30 + mitä menee ennenkuin pääsee kotiin. Aamulla voi väsyttää. Se on vasta huomisen ongelma.

null

null

null

null

null

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

19 − 12 =