Hieman erilainen päivä tällä kertaa. Aamulla klo 10.00 kohti uusia seikkailuja. Tavoitteena oli päästä näkemään Pariisin Catakombit ja vieläpä ihan laillisesti. Tiedossa olisi kyllä ollut muutama paikka mihin niihin voisi päästä epävirallisestikin. Ehkei nyt kumminkaan tällä kertaa. 300 km sokkeloisia sortuman vaarassa olevia tunneleita n. 20-30m kaupungin alla. Ei kovin houkuttelevaa mutta silti riitävän kiintoisaa. Tällä kertaa katsotaan kumminkin se virallinen ja laillinen versio. Ensi kerralla sitten oma taskulamppu mukaan 🙂
Jonottaminen on aina hauskaan. Oli ihan kiva odottaa ja jonottaa 2,5 tuntia sisäänpääsyä. Usko meinasi loppua useampaan otteeseen mutta silti ei raaskinnut luovuttaakaan. Viime reissulla kävin täällä ja totesin että hullu pitää olla jos tänne jää jonottamaan. Lähdin tällöin muualle. Nyt tuli sitten oltua se hullu loppuun asti. Hyvä näin sillä oli kyllä ihan vaivan arvoista.
Erikoinen paikka, kuvat puhukoon puolestaan. Paljon luita ja kalloja siististi niputettuina. Robespierrekin siellä jossain seassa mukana + moni muu kuuluisuus. Ehkä olisivat toivoneet ansaitumpaa paikkaa. Siististihän ne kaikki on tänne niputettu, vihamiehet ja rakkaimmat. Ei ne epäkohdat tässä vaiheessa tuskin enään ole mieltä painamassa.
Nälkä alkoi kurnimaan mahassa mutta minne syömään? Häpeällistä mutta pakko oli suunnata lähimpään Mäkkäriin. Annen kanssa sitten Plats de Jour annoksille. Suunta kohti kämppää mutta pienen mutkan kautta. Il de Cite asema ja siitä Seinen kautta kävellen väliaikaista kotia kohden. Kaunishan tuo joki on, mistä suunnasta sitä sitten katsookin. Matkan varrella joku kuvausporukka kyseli haastattelua mutta kun ei ollut ”ranskalainen” niin jättivät rauhaan. Onneksi.
Toviksi hieman toipumaan kämpille ja tauon jälkeen uudestaan Marais alueen katuja tutkimaan. Niissä riittääkin nähtävää. Paljon kivoja kauppoja, aukioita ja historiallisia paikkoja. Place des Vosgesia unohtamatta. Aivan mahtava paikka missä tuli viettettyä aikaa tällä kertaa kunnolla. Jason Bourne on muuten jättänyt seikkailujälkensä tännekin. Place du marché Sainte-Catherinella taisi sijaita Treadstonen Pariisin päämaja. Ketään ei näkynyt tällä kertaa kotona.
Annea varmaan jännittää Kivenlahdessa. Huomenna tulossa tänne. Tervetuloa:)